Uusiutuvan energian kuntakatselmus osaksi ilmastotyötä
Ympäristöministeriö on myöntänyt 29 hankkeelle avustusta ilmastosuunnitelman valmisteluun, ja näissä hankkeissa on mukana yhteensä 63 kuntaa. Huhtikuussa avatussa avustushaussa jaettiin yhteensä 2,6 miljoonaa euroa. Uuden hallitusohjelman mukaan ilmastosuunnitelma ei enää ole pakollinen. Kun kunta vapaaehtoisesti tekee ilmastosuunnitelmaa, sen osana voisi hyödyntää Motivan mallin mukaista uusiutuvan energian kuntakatselmusta, johon on saatavissa valtion tukea.
Ilmastosuunnitelman päästövähennystavoitteiden saavuttamiseen liittyvissä toimenpiteissä voitaisiin hyödyntää ue-kuntakatselmuksessa käsiteltyjen toimenpiteiden vaikutuksia päästöjen vähennyspotentiaaliin. Energian tuotanto ja käyttö ovat suuria päästölähteitä, joista on mahdollista saada merkittäviä päästövähennyksiä.